maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kati Hiekkapelto: Kolibri




Kustantaja Otava mainostaa esikoisdekkaristi Kati Hiekkapellon kirjan takakannessa, että ”rikoskirjallisuuden uusi kotimainen tähti on syttynyt”. Tämänkaltaiset ylisanat saavat helposti niskakarvani pystyasentoon, mutta nyt on kyllä myönnettävä, että sanojen takana voi seistä ylpeänä. Kati Hiekkapellon Kolibri on romaani, jota olen jo pitkään odottanut Leena Lehtolaiselta.

Kolibri on toimiva ja koukuttavan jännittävä suomalainen poliisiromaani, ja se on ainakin kansiliepeen lupauksen mukaan myös sarjan aloitusosa. Lisää on siis luvassa, mainiota! Hiekkapellon sarjan päähenkilö on poikkeuksellinen poliisi, sillä hän on aito maahanmuuttaja ja lisäksi nuori nainen. Melkoinen paketti siis. Anna Fekete on tullut Suomeen Jugoslaviasta 1990-luvun alun sodan jaloista kymmenvuotiaana äitinsä ja isoveljensä kanssa. Etniseltä taustaltaan hän on Serbian unkarilainen, siis jo kotimaassaan vähemmistön edustaja.

Kolmikymppinen Anna muuttaa kirjan alussa takaisin kotikaupunkiinsa ja kotilähiöönsä saatuaan viran rikospoliisista. Kaupunkia ei missään vaiheessa nimetä, mutta oululaiset voinevat vahvistaa, että Oulussa ollaan. Alku ei voisi oikeastaan huonompi olla, sillä Anna saa työparikseen oikean poliisin ja suomalaisen miehen irvikuvan eli keski-ikäisen ja alkoholiongelmaisen Esko Niemen, joka ei peittele rasistisia mielipiteitään eikä inhoaan Annaa kohtaan. Esko on ehkä kirjan kliseisimpiä hahmoja, mutta samalla valitettavan todentuntuinen ja uskottava. Näitä öykkärimäisesti esiintyviä tyyppejäkin suomalaisilta työpaikoilta valitettavasti löytyy.

Annan ura rikospoliisina alkaa kahden jutun parissa. Lenkkipolulta löytyy nuori nainen, jonka pää on kirjaimellisesti ammuttu hartioilta lähietäisyydeltä metsästyshaulikolla. Järkevää selitystä tytön surmaamiselle ei tunnu löytyvän, mutta metsästystä harrastava poikaystävä on kadonnut jäljettömiin yhden haulikkonsa kanssa. Kun pian löytyy toinen lenkkeilijä lähes identtisesti surmattuna kaupungin toisen laidan pururadalta, on poliisi yhä enemmän ymmällään. Keskeisin johtolanka tuntuu vievän kaiken lisäksi Väli-Amerikkaan!

Toinen juttu tuntuu alkuun kuivuvan kokoon. 17-vuotias kurdityttö Dijari soittaa aamuyöllä hätäkeskukseen ja kertoo isän ja muiden suvun miesten uhkaavan hänen henkeään. Kuulusteluissa kaikki, tyttö mukaan lukien, kiistävät väitteen ja selittävät sen vain kostoksi ankaralle isälle. Anna ei kuitenkaan suostu nielemään selitystä vaan alkaa yksityisesti valvoa perhettä. Lukujen väleissä on kuitenkin tekstikatkelmia, jotka vähitellen hahmottuvat Dijarin tarinaksi.

Kotikaupunkiin palaaminen ja oman menneisyyden kohtaaminen sekä jutut, jotka pelottavat ja nostavat alitajunnasta pintaan epämiellyttäviä muistoja, alkavat Eskon lisäksi ahdistaa Annaa. Nukkuminen ei suju, tupakka alkaa maistua yhä paremmin ja lenkkeily entistä huonommin. Hiekkapelto kuvaa Annan hahmon niin taitavasti, että häneen alkaa kiintyä.

Kolibria lukiessaan on vaikea uskoa, että käsissä on esikoisdekkari. Oikeastaan ihan kaikki toimii: poliisin työ on kuvattu uskottavasti, samoin maahanmuuttajien ongelmat, juoni on taitavasti rakennettu, henkilöt todenmakuisia ja kiinnostavia. Maahanmuuttoon Hiekkapelto on saanut mukavasti eri näkökulmia. Anna on perin juurin suomalaistunut, mutta silti hän ajattelee myös Serbian unkarilaisten asuttamia osia kotinaan ja ikävöi lapsuutensa maisemiin, varsinkin, kun äiti on muuttanut sinne takaisin. Alituinen välissä oleminen tuntuu rassaavan Annaa. Mutta hän tietää, että läheskään kaikilla asiat eivät ole niin hyvin kuin hänellä ja ikävä kyllä maahanmuuttajien joukossa on myös Eskon kuvausten mukaisia yksilöitä valitettavan paljon. Hiekkapelto selvästikin tietää, mistä puhuu. Kustantajan sivuilta selviääkin, että kirjailija on asunut Serbian unkarilaisalueella ja työskennellyt maahanmuuttajien opettajana.

Juoni on Kolibrin vahvuuksia, ja Hiekkapelto on onnistunut välttämään dekkareitten vakio-ongelman eli keskikohdan pitkäveteisyyden. Ruumiita syntyy sopivaan tahtiin, eikä liian pitkiä suvantokohtia ole. Myös kahden rinnakkaisen jutun kuljetus sujuu mukavasti, ja lisämaustetta tulee tarinaan Annan yksityiselämästä ja menneisyydestä. Pääjuonen ratkaisu hipoo uskottavuuden rimaa, mutta ei pudota sitä, onneksi. Tämä on monesti hyvienkin dekkarien kompastuskivi: loistavasti kehitelty juoni lässähtää epäuskottavaan ratkaisuun. Pahimmassa tapauksessa mitään kunnon ratkaisua ei edes ole.

Kati Hiekkapelto: Kolibri
Otava 2013. 381 s.

Kurkkaa myös, mitä Kuutar kirjasta tuumasi!

21 kommenttia:

  1. Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta. Sinulta saa niin hyviä dekkarivinkkejä. Kiitos! Tämä kirja pitää heti laittaa varaukseen.

    Luin nimittäin ihan äskettäin Sandbergin Mustamäen juuri sinun blogikirjoituksen ansiosta. Oikein hyvä kirja, vaikka ei ehkä varsinaisesti jännitys- vaan ennemminkin historiallinen romaani.

    VastaaPoista
  2. Kai minunkin on tämä luettava :-)

    VastaaPoista
  3. Tätä ei voi varmasti ohittaa, kuulostaa todella kiinnostavalta! Taas lisää ostettavaa Suomen-lomalle :D Äitini muuten hullaantui Sandbergiin ja osti varmaan kaikki hänen kirjansa kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö nettikirjakaupat toimi Italiassa?

      Poista
  4. Minäkin luin tämän juuri ja pidin kyllä kovasti. Toivottavasti jatkoa saadaan pian! :)

    VastaaPoista
  5. Itseasiassa nuo maahanmuuttajapoliisit ovat jo aika kliseisiä hahmoja.
    Kirja voi silti olla hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtolaisen Maria Kallion ryhmässä on muistaakseni vietnamilaistaustainen sivuhenkilö Anu Wang. Äkkiseltään ei kotimaasta tule ainakaan päähenkilöä mieleen. Virkistänet muistiani?

      Poista
    2. En ole ennen tavannut päähenkilöä, joka on maahanmuuttajataustainen. Toisaalta luen hyvin vähän dekkareita.

      Kolibria vertaisin heti Itämaahan noiden vieraskielisten repliikkien takia. Arabia ja unkari. Niin mielenkiintoista.

      Olen ehdottamassa Kolibria Finlandia-ehdokkaaksi. On se niin huippukirja.

      VanhaMies

      Poista
  6. Hmm. Kiitos vinkistä! Kolibri löytyy minunkin ennakkokirjapinostani, mutta en ole takakannen perusteella kokenut siihen ollenkaan vetoa. Luin tekstisi ensimmäisen kappaleen, joka lupasi hyvää, joten ehkä otankin kirjan käsittelyyn jossain vaiheessa. Nyt ei kuitenkaan ole ollenkaan jännityskirjamainen olo. Ja Antonio Hilliltäkin on ilmestynyt uusi kirja, se pitäisi ehkä lukea ensin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry kun tungen väliin, mutta kyllä sä Sonjan Hillin uuden luet ;)

      Poista
  7. Johanna Tuomola, Max Manner, Eppu Nuotio, Leena Lehtolainen. Voi olla muitakin. Siis ulkomaalaistaustaisia poliisihenkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Johanna Tuomolaa en muistanutkaan, hänellähän tosiaan Noora Nurkalla on maahanmuuttajataustainen uusi työntekijä viimeisimmässä kirjassaan. Manneria en ole lukenut. Nuotion Pii Marin on ammatiltaan toimittaja, eikä häntä voi laskea maahanmuuttajaksikaan, sillä hänen äitinsä on suomalainen, kuten muukin perhe. Biologinen isä, joka tulee mukaan myöhemmin, on Afrikasta. Miten kliseisyys sitten määritellään, lienee ainakin jossain määrin makuasia, mutta pidän kyllä edelleen Hiekkapellon päähenkilöä varsin raikkaana ilmiönä. Erityisesti, koska Anna itse pohdiskelee paljonkin omaa identiteettiään.

      Poista
    2. Ymmärrän enemmän kuin hyvin toisen anonyymin kommentin dekkareiden ulkomaalaistaustaisten poliisien tai päähenkilöiden kliseisyydestä. Kirjallisuustutkimuksessa joskus kuvataan pohjoismaisten dekkarin henkilömiehitystä niin, että siellä pitää ainakin olla yksi ulkomaalaistaustainen henkilö (mieluummin ihonväriltään tumma) ja yksi sukupuoli-identiteetiltään homo, jotta pohjoismainen tasa-arvo ja demokratia pääsevät oikeuksiinsa. Että siinä mielessä serbitaustainen poliisi ei nyt ole ihan maatamullistavan uusi ja raikas keksintö.

      Mikäs se Harri Nykäsen juutalaistaustainen poliisikomisario oikein oli? Ei jaksa tarkasti muistaa. Ja Viktor Kärppä, vaikka ei poliisi olekaan. On jäänyt mieleen myös joku toinen kotimainen dekkari, jossa mysteereihin sekaantuva siviili käy raportoimassa asioita tummaihoiselle poliisikomisariolle. Vaan kun tuo muisti on niin kehno, että pitää tätä tuumata hetki, että mikä kirja....

      Poista
    3. Pohjoismaisessa mittakaavassa toki näin onkin, ja syystä, sillä onhan esim. Ruostissa maahanmuutto aivan toista niin ajallisesti kuin määrällisesti kuin Suomessa. Johan nyt olisi kummallinen poliisilaitos vaikkapa Tukholmassa, jos kaikki olisivat samaa etnistä alkuperää. Suomessa tilanne on hieman toinen vielä.

      Mainitsemistasi kirjoista ja sankareista minäkin muistin Nykäsen Ariel Kafkan, joka käsittääkseni on ihan suomalainen useamman sukupolven takaa, vaikka onkin juutalainen. Voktor Kärppä on hieno hahmo, mutta ammatiltaan Suomessa rakennusalan yrittäjä ja puuhat enemmän siellä lain toisella puolella, jonkinlainen Raid-hahmo.

      Edelleen pysyn omassa kannassani ja pidän Anna Feketeä jos ei nyt minään täysin uniikkina ideana niin ainakin raikkaasti toteutettuna dekkarihenkilönä.

      Poista
    4. Joo, eihän tässä kehenkään mielipidettä tai raikkautta olla viemässä. Eihän toki! Vaan, että voip olla muunkinlaista ajatelmaa asioista....

      Poista
    5. Vähemmistöt dekkareissa tuovat kirjaan mielenkiintoa ja väriä. Tuntuu ihan hullulta ajatus, että ne/he ovat tasa-arvon vuoksi dekkareissa. Onhan se toisaalta vähän pakkosyöttöä, että homofobiset joutuvat kohtaamaan vähemmistöt lempikirjailijansa sivuilla - jopa sängyssään.

      VanhaMies

      Poista
  8. Raikas ja tuore olisi Hiekkapellon esikoinen voinut olla jos ei olisi valinnut kliseisiä ja tendenssimäisiä päähenkilöitä.

    Mutta katson kristallipalloon ja ennustan, että Katille on tulossa kirjallisuuspalkintoja raikkaista/rohkeista/erilaisista/ avauksistaan esikoisromaanissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä anonyymi ei ole kyllä kirjaa lukenut. Täytynee paljastaa, että "kliseinen" juoppopoliisi saa tekosillaan kirjan lopussa lukijan kyynelehtimään.

      VanhaMies

      Poista
  9. Voi sinua "VanhaMies" ;)

    VastaaPoista
  10. Olen myöhässä kommentissani mutta Kolibrissa upeasti tuotu esille vastakohdat. Eli rasistinen Esko ja kurditytön ongelmat.
    Kirjailija hienosti tuo esille ettei tulijat ole kaikki hyviksiä vaan sisäänlämpivyyttä piisaa. Mikä taas saa "eskoille" syyn karsastaa tulijoita. Ei siis laiteta kaikkia tulijoita ns. samaan koriin ja kirjana Kolibri oli upea aloitus.

    VastaaPoista